Joskus sitä on vaan niin onnekas. Minä olin onnekas, kun tutustuin Eevaan. Huhtikuussa 2021 hän johti verkkokoulutusta aiheesta ”Kirjastot – kutsu kaikille,” jonka Itävallan kirjastoyhdistys tarjosi jäsenilleen, ja kutsui minut mukaan edustamaan vammaisten näkökulmaa tässä yhteydessä. Se oli mukavaa yhteistyötä, ja pidimme edelleen yhteyttä. Marraskuussa 2021 Eeva kutsui minut Saksalais-suomalaisen inklusiivisen kulttuurityön yhdistyksen ja Andersicht-yhdistyksen yhteiseen virtuaalitapahtumaan. Ohjelmassa oli näkövammaisille suunnattu tuntoaistimellinen online-taideopastus – melko rohkeaa, ajattelin tuolloin.
Erikoisen formaatin olivat kehittäneet matematiikan opiskelija Niels Luithardt – joka on näkövammainen ja Andersicht-yhdistyksen jäsen – ja taidekasvattaja M.A. Philipp Schramm.
Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti oli tarkoitus tarkastella kahta maalausta tuntoaistin avulla, ja näkövammaisille osallistujille lähetettiin etukäteen sähköpostitse kaksi mallia 3D-tulostusta varten. Lisäksi oli suunniteltu, että osallistuisimme Zoom-kokoukseen kahdella kameralla: tietokoneen kamera kasvoja varten ja älypuhelimen kamera käsiä varten. Halusin kuitenkin nauttia kierroksesta mieluummin olohuoneessa kuin työhuoneessa, ja siksi käytin vain älypuhelinta, jonka kameran osoitin jalustalla ensin kasvoihini ja sitten kierroksen aikana käsiini. Se toimi hienosti!
Ennen kuin kerron kosketus- ja taide-elämyksestä, on minun mainittava eräästä illan erityispiirteestä. Se teki minuun kielitieteilijänä suuren vaikutuksen ja ilahdutti valtavasti. Järjestäjät katsoivat, että taiteen kohtaaminen on niin intiimi asia, että osallistujien ei pitäisi käyttää englantia, kuten muissa verkkotapahtumissa, vaan heidän tulisi voida puhua omaa äidinkieltään. Kaksi järjestäjää käänsi kaiken suomeksi ja saksaksi.
Ensin oli päätettävä, kummasta 3D-mallista halusimme aloittaa. Tämä osoittautui helpoksi tehtäväksi, sillä toinen kämmenen kokoisista esineistä oli suorakulmainen ja toinen pyöreä. Otimme käsiimme suorakulmaisen, ja olimme saman tehtävän edessä kuten jokainen pistekirjoitustulosteen kanssa kohtaa: meidän oli selvitettävä, kummin päin esine on oikein päin. Philipin kuvauksen ja tuen avulla tämäkin onnistui. Esineen ulkoreunassa on pieni tappi, jonka on oltava oikeassa yläkulmassa, ja silloin teos on edessäni oikein päin.
Sitten alkoi tutkimusmatka, joka minulle – vaikka käyn usein museoissa ja olen jo ehtinyt tutustua moniin taideteoksiin kosketeltavina esineinä – toi mukanaan odottamattomia asioita. Tutustuimme Philippin tarkkaavaisella avustuksella kosketeltavaan esineeseen. Aloitimme oikeasta yläkulmasta, seurasimme tunnusteltavia viivoja alueelle, jonka hän kertoi olevan pää. Tunnustelimme hiussuortuvia, suun ja silmien herkkiä viivoja, seurasimme olkapäätä ja oikeaa käsivartta nojatuolin käsinojalle, löysimme oikean kyynärvarren ja syliin taitellut kädet, palasimme sitten vasenta käsivartta pitkin vasempaan olkapäähän, puvun kaulukseen ja kasvoihin. Tämän jälkeen tutkimme maalauksen taustaa, seinävaatetta, jota koristivat erikoiset kuviot, joita ei oltu kuvattu jokaista yksityiskohtaa myöten, vaan helposti hahmoteltavissa olevin osin.
Aina kun olimme epävarmoja siitä, tunnustelimmeko oikeaa kohtaa, Philipp neuvoi. Matkaamme kuvan läpi tuettiin kuvauksilla yksittäisten kuva-alueiden ja viivojen väreistä ja kuvioista. Saimme esittää kysymyksiä milloin tahansa. Olin hyvin vaikuttunut siitä, kuinka mielessäni muodostui kuva tämän lineaarisen lähestymistavan, ohjatun ja mukana kulkevan tarkastelun kautta, melkein kuin katse vaeltaisi maalauksen poikki, vaikka tietenkin paljon hitaammin eikä samassa yksityiskohtaisuudessa, jonka visuaalinen ymmärtäminen mahdollistaa. Siitäkin huolimatta oli tämä tunnusteleva tutkiminen ja visuaalisen mielikuvan syntyminen sekä kutkuttavaa että tyydyttävää. Se oli todellinen, koskettava taide-elämys. Se, että kukin meistä sai viettää koko ajan oman kosketeltavan esineen kanssa, mahdollisti syventymisen, jota ei voi saavuttaa, kun muut osallistujat odottavat vuoroaan päästäkseen tutkimaan kosketeltavaa esinettä tai sen osaa kosketuskierroksilla.
Tarkastelemamme taideteos oli Ernst Ludwig Kirchnerin maalaus Lina Franziska Fehrmannista, ”Fränzistä,” joka oli taiteilijaryhmä ”Brücken” nuorin malli. Tuntokierroksen jälkeen tutkin ”Fränzi”-teosta ja törmäsin muun muassa keskusteluihin siitä, missä määrin myös lapsimalli olisi joutunut hyväksikäytön kohteeksi. Kysymys on vakava ja tärkeä, mutta olen iloinen että sain tutkia teosta ilman näitä taustatietoja ja kohtaamaan sen vaikuttavana taideteoksena.
Teoksen tutkiminen, kysymykset ja keskustelu ryhmässä olivat hyvin inspiroivia. Toiseen teokseen aika ei riittänyt. Mutta tämän maalauksen kohtaaminen nuoresta tytöstä, joka vaikutti minusta hiljaiselta, vetäytyneeltä ja jota tässä esityksessä näytettiin kunnioitettavan ja arvostettavan, oli uskomattoman koskettavaa. Kiitän Nielsiä loistavasta ideasta ja Philippiä erinomaisesta ohjauksesta. Olimme maantieteellisesti kaukana toisistamme, mutta jaoimme silti intiimin taidekokemuksen.
Kyllä – joskus sitä on vain hyvin onnekas.
Teksti: Dr. Susanne Buchner-Sabathy, Wien
Käännös: Heidi Schaaf, Wolfsburg
Comments are closed, but trackbacks and pingbacks are open.