Ideasta toteutukseen: Toimittajamme Heidi Schaaf kertoo yhdistyksen toisen syntymäpäivän kunniaksi, kuinka tämän foorumin kehittäminen on sujunut.
Vuonna 2017 olin asunut Saksassa vasta vuoden. Helmi- tai maaliskuussa sain tietää tapahtumasta ”Together: Finnish-German Museum Forum – Inclusion as a strategy for museum of the future.” Suomalaiset ja saksalaiset kulttuurisen osallisuuden kehittämisen asiantuntijat aikoivat tavata Berliinissä, minkä koin kiinnostavaksi. Olin jo rakentanut väitöskirjaani aiheen ympärille, mutta en tuolloin pitänyt itseäni varsinaisena asiantuntijana. Mutta jos pyytää kauniisti, voi onnistua: sain osallistua foorumiin!
Näin tapasin Eeva Rantamon. Hän oli foorumin järjestäjä ja sai myöhemmin idean tämän yhdistyksen perustamisesta. Tilaisuuden päätteeksi osallistujat totesivat, että osallistavaa kulttuuria käsittelevän keskustelun jatkaminen Suomen ja Saksan välillä olisi hyödyllistä.
Kirjoitin foorumiraportin ja olin edelleen yhteydessä Eevaan. Sen jälkeen oli jonkin aikaa hiljaista.
En ole enää varma, oliko vuosi vielä 2018 vai jo 2019, kun sain Eevalta viestin. Hän kysyi, haluaisinko perustaa yhdistyksen inklusiivista kulttuurityötä varten hänen ja joidenkin muiden ihmisten kanssa. Tietysti myönnyin.
Nopeasti eteenpäin: 07.09.2019 Kölnissä perustettiin Saksalais-suomalainen inklusiivisen kulttuurityön yhdistys. Juhlistimme tätä kuplivan ja kakun kera. Olimme innoissamme niistä kaikista mahdollisuuksista, joita yhdistys voi tarjota meille tulevaisuudessa.
Kaikki ei kuitenkaan aina ole niin helppoa. Jo ennen Corona-pandemiaa oli selvää, että yhdistys tulisi parhaiten toimimaan verkossa, koska ryhmämme koostuu sekä Suomessa että Saksassa asuvista jäsenistä, ja koska halusimme työskennellä mahdollisimman avoimesti ja esteettömästi. Siksi lähetimme monia hakemuksia eri säätiöille, jotta voisimme suunnitella helppokäyttöisen ja ammattimaisen foorumin keskustelua ja inspiraatiota varten. Pettymykseksemme emme kuitenkaan saaneet taloudellista tukea. Oli aika toimia itse.
Jokaisella meistä on työpaikka. Työ yhdistyksen parissa on vapaaehtoista, jota teemme koska pidämme sitä tärkeänä. Toisin sanoen, foorumin luominen lähti liikkeelle hitaasti mutta varmasti. Eevan ja Martinin ansiosta meillä oli kaikki valmiina. Ohjelmoinnista puuttui käytännön apua. Onneksi meillä oli Ulla Rajala, joka pystyi luomaan meille peruspuitteet.
Eeva ja Martin aloittivat myös saksalais-suomalaiset keskustelut. Näin meillä on jo jotakin luettavaa foorumillamme!
Järjestämme saksalais-suomalaisia keskusteluja jatkuvasti lisää. Ne palvelevat keskustelua ja inspiraatiota koskevia tavoitteitamme täydellisesti. Keskusteluihin osallistuvat voivat vaihtaa ajatuksia innostuneiden ja intohimoisten ihmisten kanssa, inspiroitua ja varmasti myös oppia jotakin. Yhteenveto jokaisesta keskustelusta julkaistaan foorumilla. Haluamme kuitenkin julkaista myös muuta tietoa. Siksi kutsumme kaikki ihmiset, joilla on aiheeseen liittyen kerrottavaa, kirjoittamaan tekstejä, tekemään videoita, esittelemään projekteja tai ilmaisemaan mielipiteensä foorumilla.
Vaikka yhdistys toimii enimmäkseen verkossa, haluaisimme toimia ihmisten kanssa myös henkilökohtaisesti. Tulevaisuutta ajatellen, pidän hankkeita, foorumeita tai muita tapahtumia eri kumppaneiden kanssa mahdollisina. Tärkeintä on kuitenkin edelleen ylläpitää Suomen ja Saksan välistä keskustelyhteyttä käynnissä.
Long story short, olemme vasta aloittaneet. Tuntuu hyvältä luoda jotakin näin hienoa hyvän ryhmän kanssa. Olen ylpeä meistä ja iloinen saadessani olla osa tätä. Kippis, rakas yhdistys!
Teksti: Heidi Schaaf
Comments are closed, but trackbacks and pingbacks are open.