Näkövammaisena toimittajana Susanne Emmermann rohkaisee satunnaisia museovieraita tarkastelemaan taidetta spontaanisti uudella tavalla.
Näkövammaiset taidetoimittajat liikkeellä museoissa – ristiriitaista?
Erilainen näyttelyvierailu. Menemme museoon, juttelemme siellä olevien ihmisten kanssa ja pyydämme heitä kuvailemaan meille kuvia tai muita asioita. Tämä johtaa yleensä molempia osapuolia kiinnostavaan taidekeskusteluun.
Skeptisyyden kohtaaminen
Yleensä kuraattorijohtoinen opastettu kierros menee edellä. Havaitsen satunnaista skeptisyyttä toisella puolella, vaikka se on itseasiassa melko helppoa; kuvaile vain, mitä näet. Tarvittaessa esitetään kysymyksiä. Yhtäkkiä kuvailevat henkilöt huomaavatkin asioita, joita he eivät ole aiemmin havainneet, mikä johtaa uudenlaiseen käsittämiseen.
Näkövammaisille ihmisille taide merkitsee kaikkien tunteiden ja aistien yhteispeliä. Tätä yritämme välittää myös muille, tehdä taiteesta koettavaa molemmille osapuolille, olivat he näkövammaisia tai eivät.
Olen tullut siihen johtopäätökseen, että yhteenkuuluvuus tekee museosta osallistavan. Ja kenties seuraavalla kerralla tarkastelet näyttelyä uudesta näkökulmasta.
Susanne Emmermann on sokeutunut vähitellen lapsuudesta lähtien. Tällä hetkellä hän tunnistaa vielä valon ja pimeyden. Vuodesta 2010 lähtien hän on osallistunut erilaisiin hankkeisiin, kuten ”Näkövammaiset valokuvaajat” ja “Näkövammaiset toimittajat raportoivat” („Blinde Reporter*innen unterwegs“).
Haluamme keskustella yhdessä Susannen kohtaamisista museoissa, spontaaneista, osallistavista lähestymistavoista taiteeseen ja museoista toiminnan tiloina.
Keskustelun kieli: saksa ja suomi käännettyinä
Comments are closed, but trackbacks and pingbacks are open.